tiistai 4. syyskuuta 2012

Syyskuun alku

Syyskuu alkoi ja samalla tulivat syksyiset kelit. Eilen olin Oulun päivien kunniaksi torilla jutustelemassa ihmisten kanssa, tänään pikainen ajelu aamusta meripäivillä. Hiljaista oli vielä kymmenen aikaan joten suuntasin kotiin katsomaan mitä nuoriso touhuaa. Pojalla oli leikit menossa omassa huoneessaan ja tytär suunnitteli ruoan laittoa, alkaa menemään helpoksi kun lapset kasvavat ja opettelevat
 kotihommia.
Päivän lehdessä selostettiin kuinka kunnassa käytetään hyväksi jokaista konstia joka voidaan että päivähoitopaikat saadaan 100 prosenttiseen käyttöön. Itse otin asian puheeksi jo muutama vuosi sitten kun hoitajille ei ollut tuuraajia vuosilomien ajaksi ja ainut konsti pitää lapset rauhallisena oli istuttaa muksut telkkarin ääreen seuraamaan videota.
Vaimoni on vuorotöissä joten omien lasten ei ole tarvinnut olla päiväkodissa täysiä viikkoja koskaan, tai ainakin äärimmäisen harvoin. Suuret ryhmäkoot ovat aiheuttavat väsymystä sekä lapsissa että hoitajissa, hoitajat eivät kerkeä joka paikkaan ja lapset joutuvat kilpailemaan hoitajien huomiosta.
Päivähoitomaksut ovat nousseet vuosien aikana kohtuuttomiksi pieni tuloisille. E-sopimuksen piirissä olevien lasten hoitopäivien käyttö oli pari vuotta sitten vielä edes jollain tavalla mahdollista Huomioon otettiin kolmen kuukauden hoitopäivät ja niiden keskiarvolla mentiin. Nyt sovittujen hoitopäivien ylittyessä peritään heti lisämaksua hoidosta, ”käyttämättömiä” hoitopäiviä ei tietenkään hyvitetä missään.
Oululisän poistaminen osuu kaikista pahiten opiskelijoiden ja pieni tuloisten kukkarolle. Jo parin sadan euron lisä kuukaudessa on tärkeä monelle perheelle. Nyt onkin odotettavissa että nämä perheet jotka tähän asti ovat saaneet Oululisää tulevat toimittamaan lapsensa päivähoitoon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti