torstai 25. lokakuuta 2012

Äänten lasku lähestyy

On vierähtänyt aikaa sen verran kauan edellisestä päivityksestä että nyt pitää ottaa näppäimistä nätisti syliin ja kirjoitella hieman.
Vaalikopilta kuulumisia
Viime sunnuntaina 21.10. Kaleva julkaisi gallupin Oulun valtuustopaikkojen jaosta. Gallupissa ei ollut yllätys että Keskusta oli ykkösenä, Perus S sen sijaan teki pientä ylläriä olemalla kakkosena. Positiiviset uutiset olivat sen sijaan ne että vasemmisto oli listalla kolmantena Kokoomuksen kanssa 11:sta paikalla.
Virallinen tavoite jonka asetimme oli 13 edustajaa valtuustoon, galluppien antaessa meille perinteisesti liian pieniä lukemia tuo tavoite on mahdollinen ja sen eteen tehdään töitä kiihtyvällä vauhdilla. Vasemmiston kopilla on tullut oltua aktiivisesti joka päivä töiden jälkeen jututtamassa äänestäjiä ja muita ehdokkaita. Meidän kopilla on jatkuvasti ollut useampia ehdokkaita ja kansaa jututtamassa ehdokkaita.
Miten tuo flow saatiin aikaiseksi on vaikea sanoa, tärkein asia varmasti on hyvin yhteen hitsautunut porukka jolla juttu lentää ja töitä tehdään jokaisen ehdokkaan eteen pyyteettömästi. Kankaan Hannu on urakoinut kopilla joka päivä aamusta iltaan keittäen kahvia ja huolehtien käytännön asioista. Omalta osaltani voisin väittää osa syyksi ensimmäisenä viikonloppuna tehdyn leipäiskun. Ehdokkaat Haaga, Kangas ja Honkanen lähtivät mukaan ajatukseeni että lähestytään ihmisiä leivän kanssa, tämä sai niin suuren suosion että leivän jakoa jatkettiin asunnottomien yössä ja eilen kaikkien ehdokkaiden yhteisesti keräämän kolehdin turvin. Tässä vaiheessa pieni vinkki niille jotka eivät vielä ole vaalileipäänsä saaneet niin seuraava erä saapuu jaettavaksi perjantaina 26.10. klo 12 ja viimeinen setti leipää menee jakoon lauantaina 27.10. klo 11:00 alkaen, kannattaa siis olla paikalla.
Ydinvoimasta
Facebookissa on tullut kovasti kommentointia ydinvoiman rakentamisesta tai rakentamatta jättämisestä, varsinkin siinä vaiheessa kun kerroin olevani iloinen kun saksalaiset ilmoittivat vetäytyvänsä hankkeesta. Hanhikiven alue on mielestäni niin erikoislaatuinen ettei ydinvoimala sinne sopisi mitenkään, keskelle luonnonsuojelualueita matalan perämeren rannalle.
EU:ssa läpi survottu rikkidirektiivi tulee aiheuttamaan paljon kuluja teollisuudelle, konsernit ovat ilmoittaneet jo rivien välissä siirtävänsä tuotantoa alueille joilla tuota direktiiviä ei tarvitse noudattaa vielä. Tämä tulee laskemaan Suomessa energian tarvetta ja herää kysymys tarvitaanko todella uutta ydinvoimalaa, varsinkin kun Olkiluodon rakenteilla oleva reaktori on saanut varsin ikävää julkisuutta jatkuvista ongelmista rakennusvaiheen aikana. Ehtineekö laitos tuottaa ikinä yhtään Wattia valtakunnan verkkoon?
Selluteollisuuden alas ajosta koituu myös ongelmia uusiutuvan energian tuotantotavoitteiden suhteen. Suomessa tuotettiin vuosituhannen vaihteessa 30% uusiutuvasta energiasta polttamalla mustalipeää. Valitettavasti tuo prosenttiluku on tippunut noista vuosista ja tulee vähenemään entisestään.
Oulun rahoituksella tuo ydinvoimala ei nouse eikä kaadu, tärkeämpää olisi alkaa kehittämään uusia energian tuotantomalleja joissa ei tarvi haudata ydinjätettä kymmeniksi tuhansiksi vuosiksi. Tiedän ongelmat aurinkoenergian ja tuulivoiman suhteen, hiilellä on omat ongelmansa ja eu:ssa antoivat turpeellekin kohtuullisen kovan tuomion.
Toinen vaihtoehto on jokaisen miettiä omaa energian kulutustaan. Valaistukseen menee valtavat määrät energiaa, esimerkiksi Limingan jäähallin energian kulutus tipahti 60% vain sillä että vaihtoivat led-valaisimet halliin. Valaistuksen tuottama lämpöenergia pieneni jolloin jäädytyskoneiden käyntiaika pieneni. Tälläisiä säästökohteita löytyy jokaisesta kunnasta, tottakai valaisimien vaihto on kallista mutta pitkässä juoksussa homma kannattaa.
Tähän voisi miettiä vaikka kuinka monta lähestymisreittiä ja niille erilaisia vasta argumentteja mutten ala niitä tähän listaamaan. Olen silti miettinyt tätä asiaa usealta suunnalta, en silti osaa laskea itseäni ydinvoiman kannattajaksi tai vastustajaksi. Fennovoiman hanke on alusta asti tuntunut olevan alkeellista juupas eipäs leikkiä jossa ei tule olemaan voittajia, ainoastaan häviäjiä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti