perjantai 15. helmikuuta 2013

Tehokas viikko

Tämä viikko on mennyt siviilitöiden osalta varsin nopeasti, tekemistä ollut ihan riittävästi niille kolmelle päivälle, jotka ehtinyt työmaalla olla. Keskiviikko ja torstai menivät mukavissa merkeissä Winter Cycling Congress tapahtumassa, johon kaupunginhallitus minut nimesi osallistumaan.

Aktiivisena pyöräilijänä moni asia oli tuttua, mutta kyllä sieltä löytyi myös paljon uutta tietoa pyöräilyn kehittämiseksi Oulussa. Kaksi päivää englanninkielisiä luentoja, joista vielä sai suurimmaksi osaksi selvää reilut kaksikymmentä vuotta vanhoilla lukion opinnoilla. Onhan tuota kieltä tullut siviilissä senkin jälkeen harrastettua kohtalaisesti ulkomaalaisten kanssa keskusteluissa.

Kirjoittelin pyöräilyblogiin aiheesta hieman pidemmästi niin ei siitä sen enempää, linkistä voi käydä tutkimassa enemmän, jos aihe kiinnostaa.

Tasa-arvotoimikunnan asioita päästiin vihdoin viemään eteenpäin, kun kävin Oulu 10:ssä istumassa palaveria Pasi Laukan ja Merja Niemelän kanssa. Ensi vaikutelma vahvistui ja uskon yhteistyöstä tulevan varsin hedelmällistä.

Toimikunnalle saatiin sovittua ensimmäinen kokouspäivä ja alustavaa suunnitelmaa kevään ja kesän suhteen. Innolla odotan millaiset henkilöt löytyvät nimien ja internetin ihmemaailmassa tehtyjen hakujen takaa. Toivottavasti saadaan hyvä aktiivinen toimikunta, joka tulee ottamaan aktiivisesti kantaa asioihin.

Tasa-arvolla viitataan yleensä Suomessa miesten ja naisten väliseen tasa-arvoon. Tasa-arvo tarkoittaa erityisesti kaikkien ihmisten yhtäläistä arvoa yksilöinä ja yhteiskunnan jäseninä. Näin hienon merkityksen wikipedia antoi sanalle tasa-arvo.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti