keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Oppositiossa olevan puolueen jäsen

Kehysriihi tuli ja samalla vasemmisto lähti hallituksesta, täysin oikea ja ainoa mahdollinen ratkaisu tässä tilanteessa. Kokoomus ja SDP, työväenpuolueiden aateli kävivät jälleen pienituloisten ja lapsiperheiden kukkarolle raakalla kädellä.

Lapsilisien leikkaus on puhuttanut aamun aikana varmaan eniten koko paketista. Seitsemän prosentin leikkaus lapsilisiin on kova varsinkin niille perheille, joissa toinen tai molemmat vanhemmista ovat työttömänä. Itse olisin korottanut lapsilisiä, asettanut verotettavaksi tuloksi ja tämän lisäksi toisen lapsen jälkeen lapsilisän suuruus ei olisi enää noussut.

Asuntolainan verovähennysoikeus koskee keskituloisia, entistä vähemmän jää rahaa kulutukseen ja elämä muuttuu selviytymiseksi kiristyvän ansioverotuksen myötä. Polttoaineverotus kuntakeskuksissa tulee ohjaamaan kulkemista toivottavasti enemmän joukkoliikenteen, pyöräilyn ja kävelyn suuntaan. Maaseudulla asuvilla ei edellä mainittuihin ole mahdollisuutta.

Indeksikorotusten poistaminen opintotuesta ja työttymyyspäivärahoista ei ole oikea ratkaisu. Opiskelijat pakotetaan ottamaan lainaa, työnteko ei kannata, ettei entisestään pientä opintotukea leikata. Työttömät syyllistetään laiskoiksi loisiksi, jotka elävät yhteiskunnan tuella. Lääkkeiden omavastuu osuudet tulevat kasvattamaan pienituloisten menoja entisestään.

Pääomatulojen verotuksen kiristäminen näkyy vuokralla asuvien kukkaroissa. Ei vuokranantaja itse ala omaa tuottoaan pienentämään, jatkossa vuokrat tulevat nousemaan vähintään tuon veronkorotuksen verran, todennäköisesti hieman enemmän.

Miljoonaperintöjen ja -lahjoitusten veron asettaminen pysyväksi ei vaikuta mitenkään näiden lahjoitusten saajiin, ainoastaan lisää heidän varallisuuttaan. Tuskaa ja kärsimystä heille luo ainoastaan suurempi veron määrä.

Jälleen mentiin pienten ja keskituloisten lompakoille, säästämällä Suomea ei saada nousuun. Tulevaisuudessa on mielenkiintoista nähdä paljonko nämä säästöt maksavat yhteiskunnalle työttömyyden lisääntymisenä ja kulutuksen vähenemisenä.

Vuoden päästä on eduskuntavaalit, niissä vaaleissa mitataan hallituspuolueiden kannatus, demareille ennustan vahvaa sukellusta, samoin vihreille. Tuskin vihreiden opiskelevat ja perheelliset jäsenet nielevät tätä kehysriihtä mukisematta. Vuosi on lyhyt aika ja ihmiset muistavat nämä päätökset toivottavasti uurnille marssiessaan.

Vasemmistosta yritetään nyt tehdä vastuun pakoilijaa, itse en asiaa näin näe. Jossain vaiheessa mitta tulee täyteen eikä lasiin enempää enää sovi. Pysymällä hallituksessa ja siunaamalla kehysriihen vasemmisto olisi myynyt kaikki arvonsa kokoomukselle ja markkanavoimille.

1 kommentti:

  1. 28.3. tuli jo uutiset joiden mukaan demarit ja vihreät alkavat pyörtämään aiempia päätöksiä. Hyvä näin jos lapsilisien leikkaukset perutaan, mutta olisiko asiaa pitänyt miettiä jo aiemmin.
    Kipeitä asioita sinne jää silti vielä niin paljon ettei hallitukseen palaaminen ole mahdollista. Edelleen pienituloisia kuritetaan lääkeomavastuulla ja indeksikorotusten jäädyttämisellä.

    VastaaPoista