tiistai 17. kesäkuuta 2014

Surkuhupaisa valtuuston kokous 16.6.

Oulun kaupungin valtuustolla oli kokous maanantaina 16.6. Seurasin kokousta oukan sivustolta suorana, oli surullista seurata miten valitut päättäjät tekivät päätöksiä. Musta tuntuu fiiliksellä mentiin pitkin iltaa keskustelussa, vaikka päätettävänä oli kaksi suurta asiaa. Sanginjoen ulkometsä ja Fennovoiman tukeminen.

Sanginjoen suojelupäätös päättyi tavalla, jota ei voi kutsua demokraattiseksi. Keskustan Pohjois-Pohjanmaan piirin puheenjohtaja kävi kesken äänestyksen ohjeistamassa naispuolista valtuutettua, mitä nappia pitää painaa. Saman ryhmän miespuolinen valtuutettu sai äänestää suojelun puolesta, häntä ei kukaan käynyt ohjeistamassa. Miksi kyseistä naisvaltuutettua piti käydä ohjeistamassa, valitettavasi kyseinen ääni ratkaisi Sanginjoen kohtalon.

Mediassa nousi esille piirin puheenjohtajan ja kyseisen naisvaltuutetun edustama uskonto, lestadiolaispiireissä näyttää edelleen olevan käsitys, etteivät naiset kykene vastuulliseen, itsenäiseen ajatteluun. Tälläinen mielikuva edellä kuvatusta tilanteesta jää, valitettavasti.

Toinen suuri päätös oli Fennovoiman tukeminen 16-17 miljoonalla. Päätös tehtiin valtuuston puheenjohtajan uhkauksen jälkeen. Mikäli asia olisi jätetty pöydälle, olisi puheenjohtaja kutsunut seuraavana päivänä valtuuston ylimääräiseen kokoukseen, eikä suunnitellun kokousaikataulun mukaan 1.9. Selkeästi oli havaittavissa, ettei kokoomuslaisilla ollut varaa antaa ydinvoimakiiman laskeutua. Ilmeisesti oli vaara, että valtuutetut olisivat ehtineet pohtia asiaa oikeasti kesän aikana. Valtuutetut joutuivat tekemään päätöksen ilman sopimukseen tutustumista, riskianalyysit puuttuivat, eikä muitakaan papereita asian suhteen näytetty valtuutetuille.

Pennasen alkuperäiset perustelut turismin lisääntymisestä Oulussa ovat vähintäänkin heikot. Kuinka paljon turisteja Loviisaan ja Eurajoelle on mennyt ydinvoimaloiden perässä? Työllisyys ei tule näkymään Oulunseudulla, työvoima rakennukselle tulee Euroopan halpatyömailta. Suunnittelu ja materiaalit Venäjältä, käyttövoima samoin. Olemme edelleen riippuvaisia Venäjän tuottamasta energiasta, ainoastaan tuotantolaitos on Suomen maaperällä. Entä mihin ydinjäte sijoitetaan, kallioparkin käyttö ydinjätteen loppusijoituspaikkana ei tunnukaan enää vitsiltä.

Lisää kummeksuntaa herättää se seikka, ettei Oulun Energialla itsellään ole halua lähteä sijoittamaan riskialttiiseen ydinvoimaan. Pennasen puheista sokaistuneet kokoomuksen ja suuri osa keskustan valtuutetuista haluaa suoltaa veronmaksajien varat epävarmaan ydinvoimalaan. Yritykset ovat yksi toisensa jälkeen vetäytyneet hankkeesta, nyt sijoittajiksi haetaan kuntia rahoittamaan hanketta jonka loppusummasta ei ole kenelläkään tietoa. Valtuusto käveli päätöksellään sekä veronmaksajien enemmistön, että Oulun Energian johtokunnan päätöksen yli.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti