maanantai 9. maaliskuuta 2015

Irtisanomissuojaa parannettava

Kokoomuksen puheenjohtaja esitteli 7.3. leikkauslistan, listalle kuuluu ansiosidonnaisen päivärahan keston lyhentämistä, sekä työntekijän irtisanomisen helpottamista.
Ansiosidonnaista työttömyysturvaa heikentämällä tai sen kestoa lyhentämällä ei luoda yhtään työpaikkaa Suomeen. Työttömällä on jo työn vastaanottovelvollisuus, karensin uhalla, mikäli työtä vain tarjotaan. Ansiosidonnaisen työttömyysturvan heikentämisellä olisi työstä syrjäyttäviä vaikutuksia, jotka korostuisivat ikääntyneillä työttömillä. Tilanteessa, missä on ennen kaikkea työn puutetta, olisi vastuutonta laittaa irtisanottu entistä nopeammin täydelliseen ahdinkoon.
Toinen ehdotus oli työntekijöiden irtisanomisen helpottaminen. En tiedä kuinka sitä enää helpotetaan, Suomessa työntekijöiden irtisanomissuoja on olematon. Kuuden viikon yt-teatteri riittää, eikä työnantajalla ole muita velvoitteita kuin noudattaa työntekijän irtisanomisaikaa. Tuotannollisista ja taloudellisista syistä irtisanotun yhdeksän kuukauden takaisinottovelvollisuus koskee samaa tai samankaltasta työtä, josta työntekijä on irtisanottu
Meidän tulee parantaa työntekijöiden asemaa irtisanomistilanteissa. Yksi keino on muutosturvarahasto, jolla helpotetaan irtisanottujen työntekijöiden työllistymistä ja kouluttautumista. Muutosturvarahaston rahoittajia olisivat yritykset tuloksensa mukaan.
Yritysten yhteisöveroa on alennettu historiallisen paljon. Viimeinen alennus oli suuruudeltaan noin 900 miljoonaa euroa, mikä on auttanut ennestään menestyviä pörssiyhtiöitä. Olisi kohtuullista, että osa näistä veronalennuksista käytettäisiin irtisanottujen uudelleen sijoittumiseen työmarkkinoille.
Kaikilla puolueilla on tavoitteena Suomen talouden nousu ja työttömyyden vähentäminen. Tarvitsemme uusia ajatuksia, mutta työehtojen polkeminen ei ole sitä, vaan palaamista kymmeniä vuosia taaksepäin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti