tiistai 1. syyskuuta 2015

Vastaanottokeskukset, turvanpaikanhakijat ja Suomen vastuu?

Olen seurannut viime viikkoina käytävää keskustelua turvapaikanhakijoista ja heidän sijoittamisestaan eri puolelle Suomea. Pakolaisten määrä on suoraan sanoen räjähtänyt ja aiemmin suljettuja vastaanottokeskuksia on avattu uudelleen, uusia hätämajoituskohteita on jouduttu avaamaan. Hätämajoitukseen on jouduttu turvautumaan, jotta turvapaikanhakijoille voitaisiin järjestää koulutusta esimerkiksi kielen ja suomalaisen kulttuurin omaksumiseksi.
Uutisten kommenttipalstoja lukemalla ihmisillä tuntuu olevan pelko elämästä ja elintilasta, lisääntyykö omaisuus- ja seksuaalirikokset. Palstoilla huudetaan avun antamista lähtömaahan, ongelma on, etteivät turvapaikanhakijat voi jäädä kotimaahansa. Ongelman todelliset juuret menevät vuosien taakse, eivätkä ihmiset ole kotimaassaan turvassa. Mikäli elämiselle kotimaassa olisi edellytykset, eivät he lähtisi kohti tuntematonta.
Onko Suomen kantokyky saavutettu turvapaikanhakijoiden suhteen? Nyt aletaan olla rajoilla, onko järkeä sijoittaa ihmisiä asumaan ahtaisiin tiloihin, jotka on todettu aiemmin asumiseen kelpaamattomiksi hometiloiksi. Johonkin meidän on asetettava raja, kuinka paljon voimme turvapaikanhakijoita majoittaa odottamaan turvapaikkahakemuksen käsittelyä.
Huoli talouden kantokyvystä ja turvapaikanhakijoiden määrästä tuntuu olevan suurin nykyisiä hallituspuolueita äänestäneillä. Hallituspuolueet tietenkin kääntävät tämänkin ongelman opposition syyksi, eduskunta on tehnyt päätökset hallituspuolueiden johdolla. Suomen pakolaiskiintiömäärä on edelleen 750–1050 henkilöä vuodelle 2015.
Suurimpana ongelmana näen hallituksen toimet. Suomalaiset työntekijät halutaan ajaa nurkkaan lisäämällä työkuormaa, työttömyyden vähentämiseen tähtäävät toimet eivät ole tuoneet haluttua tulosta. Turvapaikanhakijoiden nähdään tulevan kuormittamaan valtiontaloutta, samaan aikaan kun työttömien, eläkeläisten, opiskelijoiden ja lapsiperheiden etuuksiin tehdään rajuja leikkauksia.

Suomeen tulevien turvapaikanhakijoiden määrä on suuri, ongelman ratkaisemiseksi pitää turvapaikkahakemusten käsittelyyn löytää lisää resursseja. Se kuinka nopeasti ”elintasopakolaiset ja rikolliset" saadaan käännytettyä vähentää suomalaisten pelkoa tulijoita kohtaan. Samalla pääsemme nopeammin työskentelemään pakolaisstatuksen saavien tulijoiden kotouttamiseksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti