sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Puolueelle puheenjohtaja

Eilen (21.11.) Paavo Arhinmäki ilmoitti, ettei ole enää käytettävissä puolueen puheenjohtajan tehtäviin. Itse olen aistinut ja odottanut ilmoitusta jo jonkin aikaa. En sen takia ettei Paavolla olisi luottoa, uusi elämäntilanne luo haasteita ja seitsemän vuotta puolueen johdossa on liikaa.
Puolue on johtajansa näköinen, puheenjohtajalta pyydetään haastattelut ja hänet nostetaan puolueen ykköspaikalle. Näin on tehtävä jotta johtaja pysyy kiinni päivän politiikassa ja pystyy reagoimaan nopeasti.
Paavosta puheenjohtajana ihmisille jäävät mieleen anarkismi, graffitit, jalkapallo, jääkiekko ja Venäjä. Nämä, koska media nosti ne esiin ja monesti kysyttiin missä Paavo ei ole. Paavo ei ole täällä, eikä ollut Savonlinnan satavuotisjuhlissa tai musiikkitalon avaijaisissa. Paavo nauttii hiphopista ja urheilusta, nekin kuuluvat kulttuuriministerin alaisuuteen.
Vähemmälle huomiolle jäävät puolueen saavutukset poliittisella kentällä, ei ole mediaseksikästä kertoa kuinka puolue on onnistunut hallituksessa olon aikana torjumaan yhteiskunnan heikko-osaisiin kohdistuvia leikkauksia. Kunnallisverotukseen saatu progressio, toimeentulotuen tasokorostus, työmarkkinatuen tarveharkinnasta luopuminen ja pääomaverotuksen kiristäminen ovat saavutuksia, näistä eniten taisi mediassa saada tilaa pääomaverotuksen kiristäminen.
Puheenjohtaja peli on avattu, ainut joka on virallisesti ilmoittanut halukkuutensa tehtävään on Jari Myllykoski, media on nostanut mukaan kolme naista. Li Anderson, Aino-Kaisa Pekonen tai Hanna Sarkkinen eivät ole vielä kantaansa ilmaisseet virallisesti, he varmasti ilmoittavat päätöksensä ajan ollessa kypsä. Onko kesäkuussa valittava puheenjohtaja näiden nimien joukossa selviää Oulussa pidettävässä puoluekokouksessa.
Puolueen linjasta on käyty keskustelua jo pitemmän aikaa, vihreyttä, punaista, radikaaleja nuoria, työläisiä, eläkeläisiä. Jokaiselle ryhmälle pitäisi löytää jotain, tasapainotilan löytäminen on vaikeaa. Suunta jonka itse olen aistinut ja toivonut on kohti omia juuria, palkansaajia, pienyrittäjiä, taiteilijoita. Edellä mainituissa ryhmissä on näkemystä ja omakohtaista asiantuntemusta pienen ihmisen ongelmista. Sopivassa suhteessa vihreyttä, heikompi osaisten puolustamista, yrittäjyyttä ja ripaus ahneutta.
Uuden puheenjohtajan pitää viedä puolue kauemmas vihreistä, aikaan jolloin ihmiset tiesivät paikkansa yhteiskunnassa. En vieläkään ymmärrä miten ihmiset saatiin uskomaan vastakkain asettelun ajan olevan ohi? Ei muuten ole, vastakkain asettelun aika on ollut koko ajan ja tulee aina olemaan. Tarvitsee vain avata silmät ja seurata hallituksen toimia.