sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Pakkolait jäihin, hetkeksi.

Sipilä on tänään ilmoittanut laittavansa pakkolain valmistelun jäihin yhteiskuntasopimusneuvottelujen ajaksi. Pääministerin mielestä nyt on oikeaa neuvottelun tuntua ilmassa.

Aamulla ja eilen illalla uutisia seuranneena en ole asiasta aivan yhtä varma. Ek:n edustajat ovat vaatineet ettei yhteiskuntasopimuksen yhteydessä neuvotella palkoista. Tällä tavalla työntekijöille on tarjolla syksyllä keppiä molemmin puolin. Ensin yhteiskuntasopimuksen kautta ja lisää liittokohtaisella kierroksella.

Selkeästi tavoite on nyt ajaa työntekijät ahtaalle, luopumaan kaikista eduistaan ja huolehtia vain osakkeiden tuotosta. Investointeja on turha odottaa Suomeen, ellei työnantajilta vaadita sitoutumista työllistämiseen ja investointeihin.

Pahoin pelkään yhteiskuntasopimusneuvottelujen ajautuvan karille hyvin nopeasti ja lähdetään kohti liittokohtaisia kierroksia. Työnantajien leiristä kuuluu sen verran sekavaa huutelua, ettei taida päämajassa olla narut täysin hallinnassa.

lauantai 30. tammikuuta 2016

Yllättävät menot kuitataan väliaikaisilla veroilla.


Saksalaiset ovat esittäneet, että pakolaiskriisin kustannukset kuitattaisiin väliaikaisella polttoaineverolla. Perusteluna on halpa polttoaine, jonka verotusta voitaisiin väliaikaisesti nostaa joko kansallisesti tai eu-tasolla.

Suomalaiset ovat tottuneet jo maksamaan väliaikaisia veroja, esimerkiksi autovero tuli voimaan väliaikaisena tammikuun ensimmäisenä päivänä 1958. Auton käyttömaksu eli ajoneuvovero otettiin käyttöön väliaikaisena 1993, silloin ensimmäisinä vuosina liimattiin tarralappuja auton tuulilasiin.

Halvasta polttoaineesta suomalaiset voisivat olla erimieltä. Suomessa on inflaatio on ollut nopeampaa kuin palkkojen kehittyminen, edullinen polttoaine on hieman hidastanut inflaatiota.

Suomessa polttoaineen hintaa nostaa seuraavat verot ja maksut, energiasisältövero, hiilidioksidivero, huoltovarmuusmaksu ja näiden päälle vielä arvonlisävero. Arvonlisäveroa maksetaan myös veroista, jotka peritään polttoaineen ostajalta.

Saksalaisten mainitsema halpa polttoaine ei ainakaan suomalaista autoilijaa juuri ilahduta, vaikka bensiinin hinta onkin hieman halvempi kuin pari vuotta sitten. Indeksikorjattuna vuoden 2014 tasoon reaalihinta 95 oktaaniselle bensiinille on ollut halvimmillaan 1986-1991 jolloin bensiini maksoi noin 95 snt/litra.

Polttoaineeseen, sähköön ja ruokaan on helppo laittaa lisämaksuja ja saada tuottoja verojen muodossa. Valitettavasti tälläinen verotus kohdistuu eniten pienituloisiin ja yhteiskunnan heikko-osaisiin. Nautintoaineiden verotus on myös helppoa ja osittain jopa hyväksyttävää, kukaan ei kuole ilman tupakkaa tai alkoholia. Näiden tuotteiden kulutuksen vähentyessä ainut "kärsijä" on verottaja.

perjantai 29. tammikuuta 2016

Hanna ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi

Kansanedustaja Hanna Sarkkinen lähtee ehdolle puolueensa ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi, Hanna jättää puheenjohtajan paikan tavoittelemisen muille.
Useat tahot pyysivät Hannaa ehdolle puheenjohtajaksi, puoluejohdossa on muitakin paikkoja jaossa kesäkuun puoluekokouksessa.
– Haluan jatkaa puolueen johdossa. Ensimmäisenä varapuheenjohtajana voisin jatkaa työtäni puolueen johdossa sekä työtä puoleen kehittämiseksi.
Sarkkisen mukaan työelämän kysymykset on nostettava keskustelun ytimeen. Työelämän muuttuessa silpuksi ihmisten elämään tulee epävarmuutta, keskustelun ydin on työoloissa ja toimeentulossa.
Työhön liittyvien kysymysten lisäksi keskusteluun on nostettava euro ja Eurooppa-politiikka, yhteisessä valuutassa on omat ongelmansa.
– Miten euroa pitäisi muuttaa vai pitäisikö siitä erota kokonaan. Helppoja vastauksia tähän ei ole, eikä kyllä hyviä vaihtoehtojakaan. Näistä on kuitenkin käytävä poliittista keskustelua myös puolueen sisällä, Sarkkinen sanoo.
Puoluevaltuuston puheenjohtajan, tai työvaliokunnan jäsenyyttä Hanna ei enää hae. Nämä tehtävät eivät kuulu kansanedustajalle.

Vasemmistoliiton puheenjohtajakilpailuun ovat ilmoittautuneet jo Jari Myllykoski ja Aino-Kaisa Pekonen.
Hanna toivoo, että Merja Kyllönen harkitsisi vielä kerran ehdokkuutta.
Puoluekokous pidetään Oulussa 10.-12. kesäkuuta.

tiistai 26. tammikuuta 2016

Kasviksia pakkasesta

Suomalaiset ovat oppineet syömään vihanneksia aiempaa paremmin. Yksi merkittävä syy on pitkäjänteinen valistustyö, sekä kotimaisten tuotteiden saatavuus. Itsekin kuulun joukkoon joka ei aiemmin syönyt tomaattia, tai kurkkua talviaikana ollenkaan. Syynä oli etteivät etelästä tuodut kurkut olleet maukkaita.
Kasvihuoneviljelyn lisäännyttyä on hinta kotimaisilla tuotteilla laskenut, laatu ja saatavuus parantuneet. Kuluttaja on valmis maksamaan hyvästä tuotteesta korkeamman hinnan, niin myös minä. Tarjonnan parantuessa, hinnan tullessa kohtuulliseksi on ulkolaisten vihannesten tuonti vähentynyt merkittävästi. Ainakin tälläisen johtopäätöksen voi tehdä kun katsoo kauppojen hevi-osastoja.
Ekologisempaa olisi syödä kauden tuotteita, kuten juureksia talvella jotka säilyvät talven yli hyvin. Minun mielestäni kurkku ja tomaatti kuuluvat kotimaisina suomalaisten ruokapöytään myös talvella. Ainakin tiedämme mitä syömme, missä se on tuotettu ja tuotantoketjun seuraaminen on paljon helpomaa, kuin matkata tuhansien kilometrien päähän.

sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Sosiaalisen median vähentäminen

Olen pari vuotta ollut jälleen facebookin "jäsenenä". Tänään päätin etten enää jaksa katsella siellä vellovaa keskustelua ja linkkien postaamista. Keskustelut joita siellä harvoin käytiin olivat käytännössä turhia, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta.
Niinpä tänään poistin nokkakirjasta oman profiilini, samoin poliitikko sivuni. Siellä viettämäni ajan voin käyttää paljon tehokkaammin, esimerkiksi blogin kirjoittamiseen ja ihmisten fyysiseen kohtaamiseen ja keskusteluun ihan kasvotusten.
Huomiselle esimerkiksi on luvassa oikein mainio pyöräilykeli. Aamusta selaan paperilehden, katson viime hetken uutiset netistä ja hyppään pyörän päälle. Suunnistan johonkin päin maastoon pyörän kanssa, hyvässä seurassa miettimään asioita luonnonrauhaan. Tehokkaampaa kuin tietokoneelle vahtia sosiaalisessa mediassa mitä ylläpitämilleni sivustoille kirjoitellaan.

Ansiosidonnainen työttömyysturva

Hallitus on tuottavuusloikan aikaan saamiseksi käyttöön ansiosidonnaisen päivärahan leikkaamisen. Omavastuuajan pidentäminen viidestä seitsemään päivään ja ansiosidonnaisen työttömyyspäivärahan keston leikkaaminen sadalla päivällä eivät tuo Suomeen yhtään uutta työpaikkaa. Miten lie hallitus meinaa saada työllisyyttä aikaan rankaisemalla työttömiä.

Ansiosidonnaista päivärahaa maksavat työttömyyskassat jäsenilleen, ansiosidonnaisen päivärahan kustantavat jäsenet vakuutusmaksullaan työttömyyskassalle. Viime kevään aikana johdettiin ihmisiä tahallisesti harhaan väittämällä työttömyyskassojen rahojen tulevan valtion verovaroista. Tämän päivän lehdessä on hyvä kuvaaja josta näkee melko tarkasti työttömyyskassojen tulovirtojen muodostumisen.

Valtion osuus työttömyyskassojen rahoituksesta on noin 42%, summa jolla rahoitetaan peruspäivärahan osuus ansiosidonnaisesta päivärahasta. Peruspäivärahan ja työmarkkinatuen maksaminen kuuluu Kelalle, kelan rahoitus tulee täysin valtiolta. Ansiosidonnaisen osuus työttömyyskorvauksesta rahoitetaan yhdessä työntekijöiden ja työnantajien tekemän sopimuksen mukaan. Sopimuksen, jonka ammattiyhdistysliike on neuvotelleet jäsenilleen.

Työttömyyskassojen jäsenet tavallaan säästävät valtiolle jo kuulumalla työttömyyskassaan, koska he eivät kuormita työttömyytensä aikana Kelan julkisesti tuottamia palveluja.

lauantai 23. tammikuuta 2016

Yksityistämistä

Joka päivä saa lehdistä lukea kuinka kuntalaisten palveluja yksityistetään. Tämän päivän lehdessä on juttua Posion kunnasta joka yksityistää sote-palvelunsa Coronarialle.
Sopimus on tehty seuraavaksi 12 vuodeksi, tosin sopimus on mahdollista purkaa seitsemän vuoden jälkeen. Tuossa ajassa kunnan omat palvelut on saatu ajettua alas, eikä toiminnan jatkaminen kunnan omana toimintana ole mahdollista ilman suuria panostuksia. Miten Coronaria onnistui saamaan sopimuksen? Ilman sopimuksen näkemistä ja tapahtumia ennen sopimuksen allekirjoitusta ei tähän asiaan pysty vastaamaan. Lehdessä kerrotaan yksi syy, Coronaria lupasi alentaa kunnan sote-menoja miljoonalla. Siitä kauanko alennettu hinta on voimassa ei tietenkään kerrota.
Yritysten tarkoitus on tehdä voittoa, joka jaetaan osinkoina omistajiensa hyvinvointiin. Työntekijöiden on turha odotella palkankorotuksia, saunailtoja, tai tekemänsä työn olosuhteiden paranemista.

Toinen juttu Kalevassa kosketti pysäköinninvalvontaa. Yksityiset pysäköinninvalvojat haluaisivat päästä markkinoille entistä aktiivisemmin. Tulevaisuudessa kunnallinen pysäköinninvalvonta voi olla pelkkä haave, yksityiset toimijat kiertävät sakottamassa autoja kaduilla.
Haastateltu pysäköintiyrityksen johtaja puolustelee sakotusta palveluna autoilijoille, "emmehän ravintolastakaan poistu maksamatta, tai ota pesulasta vain housuja kainaloon." Heidän valvomansa alueet ovat pääsääntöisesti kauppojen ja kauppakeskusten pysäköintialueita, joita asiakkaat käyttävät. Asiakkaat vievät kauppiaalle rahansa ja mahdollistaen kaupan toiminnan.
Ihmiset on opetettu asioimaan peltomarketeissa, seuraava vaihe on rahastaa heitä käyttämiensä kulkuneuvojen pysäköinnistä. Parkkipaikat vievät suuren määrän pinta-alaa tontista, eikä pysäköintipaikka ole tähän asti tuottanut mitään.


perjantai 22. tammikuuta 2016

Joukkotappelu

Oulussa on jo useamman vuoden ollut turkkilaisten ylläpitämä pizzamafia, joukkio joka rajoittaa kilpailua omien ravintoloidensa lähellä. Huhuja pizzerioiden nimistä on liikkunut, mutta kukaan ei vielä ole julkaissut yhtään varmaa nimeä listalle.
Maanantaina Toppilassa oli joukkotappelu, jossa käytettiin teräaseita ja autoja, poliisi on nyt vanginnut kaksi miestä tapon yrityksistä. Yhteyksiä huhuttiin pizzamafiaan tutkitaan.
Teot eivät ole mitenkään hyväksyttävissä, eivät vaikka katsoisi miltä nurkalta. Hyvää asiassa on kuitenkin se, että omalta kohdalta pizzan syönti on vähentynyt merkittävästi, ellei itse tehtyjä peltipizzoja lasketa.
Itse tekemällä tietää mitä pizzassa on, selviää vähemmällä suolalla ja rasvalla. Täytteet saa juuri niin laadukkaina pellille kuin itse haluaa. Kokkaamaan ryhtyminen muutenkin on helpompaa kotona nykyään, samalla tulee opetettua jälkikasvulle ruoan laittoa.

torstai 21. tammikuuta 2016

Kokoomus ajaa Suomea Natoon

Suomea ollaan oltu liittämässä milloin Natoon, milloin laajentamassa yhteistyötä puolustus asioissa Ruotsin kanssa. Viimeisin nosto on Viron suuntaan, maahan joka on jo Nato-jäsen. Viro ei ilmeisesti luota Naton tuomaan suojaan mikäli joutuisi konfliktiin Venäjän kanssa.
Virolaiset pitävät itsestään selvänä, että saavat Suomelta sotilaallista apua, mikäli virolaiset joutuvat pulaan. Keskustan Kaikkonen ja Kokoomuksen Kanerva antavat tukensa Viron auttamiselle, eikä valtiovarainministeri kainostele sanomisiaan yhtään vähempää.
Miksi virolaiset ovat Natossa, elleivät he saa sieltä haluamaansa apua joutuessaan pulaan. Miten Nato-jäsenyys auttaisi Suomea vastaavassa tilanteessa, joutuisimme anomaan apua Euroopan unionilta veljeskansamme tavoin. Saisimmeko apua muilta Euroopan valtioilta? Rauhan aikana on helppo luvata tuki ja turva, mutta miten on tosi tilanteessa?

keskiviikko 20. tammikuuta 2016

Kokeilukulttuuria kuntasektorille

Kaleva 20.1.2016 

Mirja Vehkaperä kirjoittaa Uusi kunta- kuntalaisia varten tekstissään.
"Maan hallituksen kokeilukulttuuri on saatava mukaan myös kuntasektorille"
Mirja on huomannut hallituksen kokeilevan asioita, valitettavasti hän ei ole huomannut kokeilujen menneen lähes joka kerta pieleen. Hallitus on sipilöinyt päätöksiä, koettanut mitä kaikkea voisi kansalaisille syöttää ja joutunut perumaan päätöksensä.
Toivottavasti hallituksen kokeilukulttuuri ei leviä kuntasektorille. Kuka enää ehtii valvomaan kuntalaisten ja kansalaisten oikeuksia.
Kokeileminen ja muutoksen hakeminen on hyvä asia, ennen kokeilua pitää selvittää syyt muutokseen ja arvioida muutoksen aiheuttamat seuraukset.

tiistai 19. tammikuuta 2016

Kilpailuttamalla haluttuja tuotteita

Kalevassa 19.1.2016 olleen jutun mukaan EK ja yrittäjät haluaisivat julkisille hankinnoille lisää valvontaa, hankintalakia valmistelleen työryhmän mielestä valvontaa on jo riittävästi. Valvonta tapahtuu tänä päivänä muun muassa omavalvontana, EK:n mielestä Kilpailu- ja kuluttajavirasto olisi sopivampi taho hoitamaan valvontaa.

Jukka Lehtonen, EK:n asiantuntija sanoo seuraavaa ”Kilpailutetaan, mutta kilpailuttamisen tapa ja ostokselle asetettavat vaatimukset rakennetaan niin, etteä selvästikin halutaan tietyn tahon voittavan.” Kilpailuttamisessa on hyvä asettaa tuotteelle / palvelulle reunaehtoja, jotta tilaaja saa tuotteen joka soveltuu tarpeeseen.

Otetaan pari esimerkkiä.

  1. Kunta tarvii perunoita kouluille, järjestetään tarjouskilpailu ilman ehtoja. Kilvan voittaa toimija maasta N joka toimittaa perunat kuntaan, talven edetessä huomataan laadun olevan heikko. Seuraavana vuonna tarjoukseen laitetaan muutama ehto, esimerkiksi hinta, tuotantotapa, tuotantopaikka ja tuotteen laatu. Nämä pisteytetään tietyllä kaavalla 1-3 pistettä / ehto. Näin saadaan todennäköisesti ostettua kohtuuhintainen lähellä tuotettu laadukas ruokaperuna, joka kelpaa koululaisille koko lukuvuoden ajan.

  2. Kunta on hankkimassa ajoneuvoja työtehtävien hoitamista varten. Tehtävässä tarvitaan nelivetoista kalustoa avolavalla ja työntekijät joutuvat vastaamaan kesken ajon puhelimeen. Tässä tapauksessa on turvallisuuden ja toiminnan kannalta järkevää asettaa tarjouskilpailuun osallistuville ehdoksi mm. nelivetoinen avolavalla varustettu ajoneuvo, jossa on radiojärjestelmä joka voi käyttää puhelinta bluetooth yhteyden kautta. 
Kalevan kirjoituksessa oli esimerkkinä otettu hammashoitoyksiköiden uusiminen. Saksalainen toimija ei ollut voinut osallistua tarjouskilpailuun, koska heidän tuotteessaan ei ollut kilpailutuksen ehdoissa mainittua kääntyvää jalkalippaa. Todennäköisesti kääntyvä jalkalippa on havaittu hyväksi ja sen takia vaaditaan myös uusiin hoitoyksiköihin.

Kilpailutus vaatii taitoa ja tietämystä, ehtoja laittamalla tarjousten määrää saadaan karsittua ja kilpailutettavien tuotteiden ominaisuudet halutuiksi. Ellei tarjottavien tuotteiden ominaisuuksia vaadittaisi / rajattaisi koko tarjouskilpailu menettäisi merkityksensä, eikä tilaaja saisi enää sitä tuotetta mitä on hankkimassa.


Jokainen meistä tekee hankintoja, kilpailutamme myyjiä ja vertaamme tuotteiden ominaisuuksia. Olemme valmiita maksamaan paremmista ominaisuuksista, halvin tarjous on harvoin paras.  

perjantai 8. tammikuuta 2016

Vuoteen 2016

Viime vuosi oli paikoitellen kiireinen, kalenteri pullisteli tapaamisia kevään osalta. Siitä huolimatta kaikki sovitut asiat ehdin suorittamaan ja opettelin sanomaan välistä ei. Opettelemisen arvoinen sana, jos haluaa viettää aikaa perheen kanssa.

Monta juttua tuli tehtyä ja monta juttua jäi tehtäväksi tälle vuodelle. Tasa-arvotoimikunnan työn ja tulevaisuuden turvaaminen on tällä hetkellä päällimmäisenä kunnallispolitiikassa, aika näyttää miten työtä jatketaan. Paljon saatiin asioita eteenpäin suunnitelmien valmistuttua, ensimmäinen väliraportteja on pyydetty ja saatu. Hyviä askelia on otettu, mutta paljon on vielä tehtävää.

Tasa-arvo tuntuu olevan osalle kaupungin virkamiehistä pakollinen paha, joka on hoidettavissa leikkaa, kopio, liimaa menetelmällä. Homma kunnossa, kunhan laki täytetään, sama se sille sisällölle. Tätä en tasa-arvotoimikunnan puheenjohtajana hyväksy, vuosien aikana hankittua osaaminen, taito ja luodut verkostot uhataan romuttaa.

Marraskuun lopulla mietin itse mitä varten tasa-arvotyötä tehdään. Toiminta perustuu lakiin naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta, lakiin joka kunnan ja työnantajien on noudatettava samoin kuin yhdenvertaisuuslakia. Tasa-arvon sijaan meidän pitäisi keskittyä enemmän yhdenvertaisuuden edistämiseen. Miten taataan kaikille yhdenvertaiset lähtökohdat elämään ja elämän hallintaan, olitpa opiskelija, työtön, eläkeläinen, perheellinen, vammainen, maahanmuuttaja, mies tai nainen.

Hallituksen toimet, joita se on saanut läpi tähän mennessä eivät ole edistäneet yhdenvertaisuutta. Leikkaukset ovat kohdistuneet pienituloisiin, sosiaalituen varassa eläviin, eläkeläisiin, lapsiperheisiin ja opiskelijoihin. Samaan aikaan omistavan portaan tuloja on turvattu ja lisätty, työntekijöiltä ollaan viemässä vapaa-aikaa ja lomarahoja. Tätä ei voi hyväksyä.

Tuleva vuosi tuo uudet haasteet ja uusia kuvioita, se on varmaa. Katsotaan mihin mennään ja miten maa makaa vuoden päästä.