perjantai 28. huhtikuuta 2017

Profetiaa vuosien takaa, vai vinkkejä oikeistolle?

SAK teki vuoden 2007 eduskuntavaaleja videoita, joilla pyrittiin nostamaan työväen äänestysaktiivisuutta. Videot tuntuivat silloin olevan hieman yliampuvia, mutta saivat muutaman näyttökerran televisiossa ennen hyllyttämistä.

Kymmenen vuotta on kulunut ja videoita katsellessa voi todeta SAK:n olleen edellä aikaansa. Oiva Lohtanderin näyttelemä hahmo pitää kulutusjuhlia ja miettii miten parhaiten hyötyisi kansalaisista. Kahden euron tuntipalkka, kahvitauot silloin kun työnantajalle sopii, lomat vain niille joilla on siihen varaa…

Profetia on käynyt pelottavan hyvin toteen, kun katsoo mitä Sipilän hallitus ja EK ovat tehneet viimeisten vuosien aikana. Työntekijöiden asemaa on heikennetty ja pyritään heikentämään edelleen, sopimusyhteiskunta halutaan rikkoa ja työttömiä motivoidaan töihin rangaistuksilla. 

Neuvottelut kilpailukyvyn palauttamiseksi aloitettiin kolmikantaisesti, kun asia ei edennyt työnantajan haluamalla tavalla hallitus keksi pakkolait. Pakkolait jotka olisivat olleet ristiriidassa perustuslain kanssa, tätä ei tarvinnut tutkia hallituksen vetäessä esityksensä pois.

Seuraavaksi aloitettiin neuvottelut kilpailukykysopimuksesta, 24 tuntia lisää vuotuista työaikaa ja lomarahojen leikkauksia. Matkailu- ja ravintola-alalla ostovoiman heikkeneminen tulee näkymään tulevana kesänä, palvelualoilta työntekijöitä on sanottu irti ja nollatuntisopimuksella oleville ei ole tarjottu työtunteja.

Seuraavan siirron teki EK irtisanomalla keskusjärjestösopimukset, työehtosopimuksista tai niihin liitettävistä asioista EK ei halua enää neuvotella. Sopimusten irtisanominen tulee aiheuttamaan häiriöitä työmarkkinoille syksyn aikana liittojen neuvotellessa korvaavia tekstejä työehtosopimuksiinsa.

EK ei halua toimia työmarkkinaneuvottelijana, siitä huolimatta heidän johtajansa käyvät jatkuvasti mediassa kertomassa huolensa suomalaisen työvoiman kalleudesta ja kilpailukyvyn heikosta tasosta kilpailijamaihin verrattuna. Joustamattomat työehtosopimukset, paikallisen sopimisen puuttuminen, 15% liian suuret palkat, palkkaamisen vaikeus ja irtisanomisen hankaluus.
  
Työttömien asemaa on heikennetty viimeisen vuoden aikana leikkaamalla ansiosidonnaisen päivärahan kestoa merkittävästi, seuraava suunnitelmissa on aktivoida työttömiä. Mikäli et hae 15 työpaikkaa, työskentele 5 päivää tai 18 tuntia kolmen kuukauden aikana, leikataan työttömältä työmarkkinatukea ja ansiosidonnaista päivärahaa.

Tällä hetkellä maassa on noin 340 000 työtöntä ja avoimia työpaikkoja noin 40 000. Suuri osa avoimista paikoista on määräaikaisia, nollatuntisopimuksella, provisiopalkalla, tai korkeakoulututkinnon vaativia johtajapaikkoja. Työpaikkoja joihin on vaikea löytää työntekijöitä, koska työstä ei makseta palkkaa jolla voisi oikeasti elää, tai vaatimus taso työntekijälle on liian korkea.

Eivät työnantajatkaan ole jääneet ilman hallituksen toimenpiteitä, heille on esitetty toiveita työllistämisestä ja investoinneista, annettu verohelpotuksia ja siirretty työnantajamaksuja työntekijöiden maksettavaksi. Verohelpotuksista huolimatta investoinnit ovat harvassa eikä uusia työpaikkoja ole syntynyt haluttuun tahtiin.

Kuntavaaleissa äänestysprosentti jäi valitettavan alhaiseksi, työnantajille tämä sopii hyvin. Ammattiliittojen pitää nousta entistä selkeämmin vastustamaan osakkeenomistajien ahneutta, tultava ulos kannanotoilla ja kannustettava jäseniään äänestämään oikeita työväenpuolueita. Vastakkain asettelun aika ei ole ohi, Suomen työllisyyttä ei saada nousuun antamalla keppiä yksille ja hallintarekisteri toisille.

Ellei muutosta tapahdu on pelkona lisäleikkauksia koulutukseen, työttömille, eläkeläisille ja opiskelijoille. Työntekijätkään eivät jää ilman keppiä, hallituksen tavoitteena on luoda Suomeen halpatyömarkkinat. Sote-uudistuksesta aiheutuvat kulut (noin kolme miljardia) on jostain kaivettava, seuraavaksi saamme varmaan sotu-uudistuksen. Suomea ajetaan kohti luokkayhteiskuntaa kasvattamalla tuloeroja, kohta köyhillä ei ole muuta syötävää kuin rikkaat
  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti